Koomiset ainekset toimivat parhaiten sirkustelttaan sijoitetussa oopperatuotannossa.
W.A. Mozartin ooppera Taikahuilu Kokkolan länsipuistossa. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Pietarsaaren Sinfonietta sekä West Coast Kokkola Opera kuoro ja lapsikuoro, joht. Sakari Oramo. Ohjaus Samuli Reunanen, taiteellinen suunnittelu Anu Komsi, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, lavastus Juha Mustanoja, valosuunnittelu Riikka Vuorenmaa, äänisuunnittelu Suikki Jääski ja Kirsi Peteri, maskeeraus Ami Missi-Sandelin, kuoron johto Mari Sillanpää. Rooleissa Anu Komsi, Piia Komsi, Lasse Penttinen, Jari Parviainen, Arttu Kataja, Annami Hylkilä, Bill Ravall, Sirkka Parviainen, Karita Jungar, Tuula Paavola, Robert McLoud, Jouni Nikula, Peter Achrén, Tapani Plathan, Jaakko Perälä, Otto Näsman, Lauri Ahtola, Antti Suniala, Jenni Lehtinen ja Sasu Peistola.
KOKKOLA. Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilu-ooppera on niin monitasoinen teos, että se taipuu monenlaisiin tulkintoihin. Kokkolan oopperayhdistyksen tuottama Taikahuilu vie Mozartin vapaamuurarioopperan kekseliäästi sirkustelttaan, jossa syvälliseksi tarkoitetusta tarinasta tuleekin karnevaali. Taikahuilu kyllä kestää tällaista käsittelyä, vaikka pakostakin syntyy myös koomisia törmäyksiä, olkoon ne sitten tarkoituksellisia tai tahattomia. Esimerkiksi ylipappi - tai tässä tapauksessa sirkustirehtööri - Sarastron aaria In diesen heil'gen Hallen ("Näissä pyhissä saleissa") saa vähintäänkin ironisen sävyn, kun "pyhänä salina" on sirkusteltta.
Samuli Reunasen ohjauksessa alkuperäinen tarina on säilynyt melko muuttumattomana, toisin kuin esimerkiksi Kokkolan oopperan viiden vuoden takaisessa Figaron häät -sovituksessa. Siinähän ohjaaja Leea Klemola siirsi tapahtumat ja niiden taustat 1980-luvun Kokkolaan ja mylläsi henkilöhahmojakin kunnolla. Reunanen on käsittelyssään hienovaraisempi. Prinssi Taminon miehuuskokeeseen liittyvät tarinansäikeet, samoin kuin esimerkiksi Sarastron ja Yön kuningattaren valtakamppailu, säilyvät ennallaan. Ne eivät oikein istu sirkusmiljööseen. Paremmin välittyvät lähemmällä teoksen pintaa olevat ainekset.
Linnustaja Papageno ja hänen tavoittelemansa Papagena ovat koomisina roolihahmoina ilmiselviä klovneja, ja Arttu Katajan työskentely Papagenona on koko esityksen hienointa antia niin laulullisesti kuin näyttämöllisestikin. Samoin Monostatos, tarinan pikkukonna, muuntuu näppärästi friikkisirkuksen hahmoksi.
Tulitaiteilija Antti Suniala sekä akrobaatit Jenni Lehtinen ja Sasu Peistola tuovat esillepanoon liikettä ja näyttävyyttä. Vähän irralliseksi sirkustemput silti jäävät kuvittaessaan tapahtumia lähinnä symbolisesti.
Esityspaikka on tietenkin määritellyt Juha Mustanojan lavastuksen ja Tuomas Lampisen puvustuksen peruslinjat. Niissä sekoittuvat värikkäät sirkusmotiivit ja varsinkin teoksen loppupuolella vapaamuurarilliset egyptiläisaiheet.
Musiikillisesti Kokkolan Taikahuilu on nautittava kokonaisuus. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterista ja Pietarsaaren Sinfoniettasta koottu orkesteri soitti ensi-illassa tarkasti kapellimestari Sakari Oramon johdolla. Sähköistä äänenvahvistusta harkittiin ennen telttaharjoituksia, mutta pian huomattiin, että ääni kantaa akustisestikin. Tämä ei silti tarkoita, että äänenlaatu olisi täydellinen. Varsinkin matalat taajuudet jäivät teltta-akustiikassa ponnettomiksi. Diskantit kantoivat paremmin.
Teltan akustiset ominaisuudet olivat ilmeisiä myös laulajien kohdalla. Esimerkiksi Sarastron roolin laulaneella Jari Parviaisella selvästi on komea matala basso, mutta sen kantavuutta ja sointia on vaikea arvioida sen tarkemmin näissä oloissa.
Baritoni Arttu Kataja oli loistava Papagenona ja hän sai hyvän parin Annami Hylkilän Papagenasta. Piia Komsi lauloi oivasti Paminan roolin. Varsinkin toisen näytöksen Ach, ich fühl's -aaria oli hienoa kuultavaa.
Tenori Lasse Penttinen teki mitä tehtävissä oli Prinssi Taminon roolissa - Taminosta kun on ristiriidattomana ja puhtoisena sankarina vaikea saada kovin kiinnostavaa henkilöhahmoa. Penttinen lauloi kantavasti ja vakaasti. Anu Komsi teki täsmäiskunsa Yön kuningattaren vaativassa koloratuuriroolissa mustissa tätivaatteissa, joissa ei juuri ollut rooliin yleensä liittyvää glamouria tai uljautta. Siksikin Yön kuningattaren ja Sarastron kamppailu päätyi entistä selvemmin jälkimmäisen eduksi - Sarastron hahmo sirkustirehtöörinä sopi tilaan alusta asti luontevammin.
SAMULI TIIKKAJA, Helsingin Sanomat 16.7.2011